Olen otettu

Tänään koin todellisen yllätyksen. Antti O. Arponen kirjoitti NST:n blogissa, jotain mitä en olisi hänen heti uskonut kirjoittavan. Juttu koski NST-persoonia, joita Antti on esitellyt aikaisemmin 10 kappaletta. NST:n persoonista kirjoittaminen ei sinänsä ole minulle yllätys. Se, että juttu koski tällä kertaa itseäni sen sijaan oli.

En voi muuta kuin arvostaa saamaani tunnustusta. Sellaiseksi tekstin kai voi laskea. Huvittuneena luin tekstiä, jossa Antti kertaili jalkapallourani vaiheita. Ei menneet metsään ne arviot. Samalla olin kyllä erittäin otettu tavasta, josta minusta kirjoitettiin.

Vastustaja Tsadista oli toki ehtinyt toteamaan leijaksi. Eipä haitannut yhtään. Rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu. Kaikkia ei voi miellyttää, minkä viime päivinä olen jopa täällä netissä itkiessäni huomannut. Parempi kuitenkin, että erottuu sitten edes sillä, että on leija. "Ei ne paskoille huutele..." totesi joku palloilija aikanaan...

Kiitos arvostuksestasi Antti.

Taisi mennä yli

Palautteen ja kommenttien perusteella minulla lienee anteeksipyynnön paikka.

Jatkuvaa syöttöä sai ensimmäistä kertaa kommenttia jatkuvalla syötöllä. Kommenttien laadusta päätellen, kirjoittajalla lähti mopo käsistä. Kyseessä oli "Kerran vuodessa riittää..." kirjoitus, joka käsitteli Raju - Barbaarit matsin tapahtumia.

Toki sen verran puolustaudun, että "vaihtopenkin älämölö" tai "Mee takas Sveitsiin"-kommentit olivat vain havaintoja. Se, että kommentin heitti joku toinen, kuin henkilö jota oletin, oli oma mokani. Kättä pystyyn virheen merkiksi täällä.

Ei tässä tarkoitus ollut kenellekään riitaa ruveta haastamaan. Kaikkea ei tarvitse ottaa ihan kirjaimellisesti. En silti ymmärrä ihan täysin, miksi jengi tulee arvostelemaan ulkonäköäni, joka ei liity asiaan mitenkään tietääkseni. En ilmeisesti itsekään ketään arvostellut...?

Provosoinnista puheen ollen, kentällä tehty on todellakin kentällä tehtyä. Kai sitä itsekin silloin tällöin moiseen sortuu. Jos siitä nyt mainitsee netissä, olkoon se minun heikkouttani. Jostain ne tekstin aiheet on revittävä ja lukijat saatava ;) Vertauksen Antti O. Arposeen otan kuitenkin kunnianosoituksena. Kyseessähän on sentään Suomen salibandypiirejä viikosta toiseen kuohuttava kirjoittaja.

Summa summarum, anteeksipyyntö ihan oikeasti jos tuli mentyä liian pitkälle. Hyvää joulua kaikille blogin lukijoille! Viime aikoina on ollut muutenkin hiljaisempaa, mutta tekstiä tulee taas joulupyhien jälkeen.

Kunnioittaen,

Miha

Kerran vuoteen riittää...

Jos ei Bobi syöttötuolissa tykännyt Imatrasta, en voi itsekään mennä vannomaan, että se suosikkipaikkani olisi. Menneenä perjantaina lähdin katsomaan 2.divisioonan ottelua Raju - Barbaarit. Juurikin Imatralle.

Iskote-talo oli aivan yhtä synkkä kuin ennenkin, joskin viereen oli ilmestynyt iso Neste, josta löytyi jos jonkinlaista kauppaa ja ravintolaa. Oli kuulemma ollut siinä "jo vaikka kuinka kauan". Enpä ole huomannut.

Rajulaisista en ole oikein koskaan pitänyt. Syitä on monia, mutta jäljet juontavat jo kaukaa juniorivuosista. Valmentaja Henri Pakarinen sen sijaan tuli juttelemaan ja kysymään kokemuksia Sveitsin reissusta. Hänen kanssaan olen aina tullut toimeen.

Jo alkuminuuteilta ns. rajulaisuus paistoi läpi, Jos kentällä tapahtui jotain typerää imatralaisten toimesta, vaihtopenkki reagoi heti niin sanotulla älämölöllä tilanteeseen.

Simo Kettunen esitti surkeimman filmin mitä olen koskaan nähnyt. Sanoin erätauolla hänelle, kuinka tyhmä se oli. "Mee sie takas sinne Sveitsiin" oli vastaus. Ihan hyvä kuitti. En tiennyt itkisinkö vai nauraisinko. Only in Imatra.

Väänäsen Jussi tiivistikin osuvasti pelin hengen: "Porukka on tyhmää, ja ylpeitä siitä".

Niinpä. Muistin juuri, miksi itsekin lähden lomalla muualle kuin Imatralle. Puhumattakaan siitä, etten siellä muutenkaan kovin usein käy.

Anteeksi, mutta vanhat näytöt painavat. Eivätkä tuoreimmatkaan muuttaneet tilannetta, kun pohdin sitä, ketkä pelaavat minun managerissani...

Syöttötuolissa osa 1: Tuomas Arponen

Ensimmäisessä blogissani uhosin, että salibandy tulee olemaan blogiaiheena. Monessa kirjoituksessa se onkin ollut mukana, mutta nyt se ottaa askeleen eteenpäin. "Syöttötuolissa" on uusi haastattelusarja, jossa esiintyy salibandypersoonia ympäri Suomen ja maailman. Ensimmäisenä vuorossa on Josban Tuomas "Bobi" Arponen, joka tunnetaan pelikentällä kovana taistelijana. Terve Bobi! Pelaat nyt toista kautta kivikovassa Josban miehistössä. Miltä tuntuu pelata sellaisten starojen kuin Esa Jussilan ja Tatu Väänäsen kanssa samassa joukkueessa? - Rentoja äijiä molemmat, mutta samalla kivenkovia ammattilaisia. Mukavampihan se on että ne on omalla kun vastustajan puolella. Varsinkin Jussilan, kun ei tämmönen alimittanen yllä 2 metrisen kanttiin kiinni millään. Olet siis selkeästi ongelmissa pitkien pelaajien kanssa. Haluaisitko, että salibandyssa tehtäisiin oma sarja ns. "alimittaisille"? - No en nyt varsinaisesti, tykkään haasteista. Yleensäkkin tykkään isosta. Kommentoisitko mieltymystä isoihin. Näkyykö tämä esimerkiksi myös siviilielämäsi valinnoissa? - No ainahan me pienet miehet ihaillaan kaikkea isompaa, mutta ei todellakaan kadehdita. Ihan tyytyväisiä ollaan siihen mitä ollaan. Kyllä se ehkä tietyissä valinnoissa näkyy. että en lähteny lomalle Imatralle vaan New Yorkiin. Loma Imatralla on verrattavissa painajaisuneen. Lappeenrantalaislähtöisenä pelaajana olet Imatrallakin vieraillut useamman kerran. Tuleeko Imatralta mitään hyvää? - Hmm..........................Ei tule kyllä mitään hyvää mieleen, ainakaan ihmisiä tai asioita. NO! Moottoritie. Joensuusta tänäänkin illalla Lappeenrantaan ajellessa Imatran ohittaa suht nopeasti. Ehkä mainittava, että eräs nykyisen seuran johtohenkilö taitaa olla imatralaislähtöinen. Ettei tule potkuja heti tämän julkaistua, täytyy sanoa ,että se on ihan hyvä tyyppi. Eli Imatrallakin on toivoa. Sitten takaisin salibandyyn. Josban peli on ehkä ollut odotettua vaisumpaa alkukaudesta. Miten itse näet asian? - Nojoo, eipä tässä loppujen lopuks oo hävitty ku 4 matsia tähän mennessä kautta mikä on vissiin ihan ok.. ja aika hankala spekuloida ees sarjataulukkoa katellen kun meillä on 2-4 peliä vähemmän kuin muilla. Vanhemmat äijät, joista porukka aika pitkälti koostuu taitaa syttyä pikkusen hitaammin susirajan kylmyydessä. Kevätpuolella punakone jyrää aivan varmasti! Kevättä odotellessa. Hävisitte kasvattajaseurallesi NST:lle, jossa teit pitkän päivätyön, ja jokusen illankin. Kuinka hyvältä, tai kuinka pahalta se tuntui? - No oma peli oli sillon suht mätä 2. erää, sentään 0-0. eli tasurin oisin ansainnu! Vähän toki ristiriitaset tunteet on aina nst:tä vastaan pelatessa... se syksynen tappio nyt vaan lähinnä oli kruununa medän vähän semmoselle paskemmalle jaksolle. Tappio ois voinu tulla ihan kenelle vaan. Yltiöpositiivisesti ajateltuna onneksi ne menetetyt pisteet meni nst:lle. Kivempihan se on sitten tammikuun alussa nöyryyttää poikia Joensuussa ;) Niin kai sitten. Olet toiminut vanginvartijana viime kesän. Opitko duunistasi kovuutta, jota tarvittaessa toteutat myös salibandykaukalossa? - Sanotaanko nyt vaikka niin että enemmän kovuutta oppi haastattelijaa vastaankin pelatessa, eli onneksi ei tullut suurempia kahinoita kesäduunissa, vaikka riskejä ehkä oli jotain muita duuneja enemmän. Kiitoksia puukosta. Isäsi Antti kirjoittaa tekstejä NST-blogiin, ja vähän muuallekin, jotka saavat paljon keskustelua aikaan. Joudutko itse kuulemaan teksteistä? - Ainahan noista jotain kuittia tulee, mutta yritän ottaa ne vaan positiivisessa mielessä. Hemmetin hyvä juttuhan se on, että joku viittii kirjottaa ja herättää keskustelua. Totta puhut. Sitten loppuun nopeita. Unelmakentällinen? -Lasse Kurronen - Tuomas Arponen - Tuomo Reponen (kiintiöpaikalla) Ilari Heikkinen - Timo Kupsanen Markus Suntila Joensuu vai Lappeenranta? -Lappeenranta Rantala vai Kettunen? -Molemmat loistavia Syöttötuoli vai Piinapenkki? -Syöttötuoli Lätty vai Lämäri? -Lämäri ehdottomasti! Vankila vai Vapaus? -Vankilatyö, muuten vapaus. Kiitoksia Bobi! - Jep. Nyt mäkiloikille ja vedoille. Tuollahan on kylmä talvi....."#¤%¤!... Näin Joensuussa! Seuraava syöttötuoliin istutettava henkilö paljastuu piakkoin.

Mitäs nyt...

Viikon verran on Suomessa nyt vietetty. Suuri pahoitteluni niille, jotka tätä sivustoa lukevat, sillä lähes saman verran on ollut taukoa blogikirjoituksissa. Syitä on monia. Pitää nähdä kaikki kaverit. Tavata vanhempia, tyttöystävän miellyttämisestä nyt puhumattakaan. Siinä on yhdelle miehelle niin paljon, ettei tietokoneella tule vietettyä aikaa. Suurin syyllinen on tietysti monivuotinen luottomies, tutkaparinakin tunnettu Lasse Kurronen, jonka kanssa on ehtinyt touhuta yhtä sun toista. Pääasiassa PESsiä (Pro Evolution Soccer, jos et ole sivistynyt).

Työkuvioitakin on pikkasen joutunut selvittelemään, ja se joka väittää "ettei ne sulle kotiin soita, että meillä ois töitä..." syököön hatullisen paskaa tai hävetköön edes tietämättömyyttään. Minulle soitettiin. Jes. Kuvio nyt ei tietenkään ole satavarma, mutta ei se ollut Sveitsissäkään, joten tilanteeseen on tottunut. Tosin tämä soittaja on osoittautunut sveitsiläisiä pätevämmäksi kaveriksi jo silloin kuin Sveitsissä ei edes tiedetty Tuomo Reposesta, saati että mies on sinne vielä jonain päivänä tulossa. Joten luotto ja usko on kova.

Elämä alkaa normalisoitumaan. Toki tulee niitä hetkiä, kun kauppaan mennessä on tervehtimässä sveitsinsaksan sointuvalla kurkkuäänteellä suomalaisittain. Miltä lie kuulostaakaan. Väliäkö tuolla. Pelihommatkin varmaan selkenevät pikkuhiljaa. Jos ja kun töitä Lappeenrannasta nyt löytyy, niinkuin näyttää, uskoisin ettei tuleva seurani ole Taipalsaaren Veikot, eikä Telakan Urheilijat, kuten jotkin todelliset huumorimiehet NST:n keskustelussa spekuloivat.

Spekulointi on elämän suola. Siitä ei pääse mihinkään. Huonon huumorin viljelijät voisivat painua...minne mieli tekee. Paikkaa en halunnut kirjoittaa, koska joku väistämättä kommentoisi tyyliin: "No mene itse sitten sinne ku itse viljelet huonoa huumoria..."

Osuisivat asian ytimeen.

Elämysten lentomatka

Eilen se tapahtui. Näin sen kaiken, mitä en ollut vielä tänä talvena nähnyt. Valkeat maat, lumituiskun ja pakkasen. Olin palannut kotimaahan. Päivä oli todella pitkä, eikä sujunut ongelmitta, mikä tietysti kuvastaa osuvasti koko Sveitsin reissua.

Zurichin päässä olimme jo kymmenentenä jonossa, joka tarkoitti puolen tunnin viivästystä alkuperäiseen lähtöaikaan. Kapteeninamme toiminut Wannabe-Kimi Räikkönen (kuulutusten perusteella, äänestä ei saanut selvää. Koomista kuunneltavaa) ilmoitti myös, että "lnmme vstatuulessa, mmm, ssmnn...", jolla hän ilmeisesti halusi viestittää lentävämme vastatuulessa ja että myöhästymme lisää. Lentokoneessa tunnetusti on yhtä hauskaa kun armeijan 30 kilometrin marssilla. Nukkuminenkaan ei oikeen luonnistunut, joten sitä sitten odotteli että Suomi kutsuu. Sitten se ilmoitettiin, laskeutuminen edessä. Kotimaan kamara alkoi jo siintää todella lähellä, kun ensimmäistä kertaa jouduin jännittämään lentokoneessa ollessani.

Matkustamoon alkoi kerääntyä savua. Kaikki matkustajat ihmettelivät mistä on kysymys. Mieltä ei korottanut se, että miehistö ei ilmoittanut tilanteesta yhtään mitään. "Keskusradiosta" tosin kuului heidän keskinäinen keskustelu, jossa lentoemännän ääni sanoi: "Kyllä täällä pystyy olemaan". Edessäni istunut mies totesi osuvasti "Onko meillä vaihtoehtoja?".

Kun maahan oli luultavammin 10 metriä näin kuinka hälytysajoneuvoja tuli oikealta ja vasemmalta. Siinä vaiheessa kyllä mietti, että mitä jos samat savut olisivat olleet koneessa 10 minuuttia aikaisemmin. Koneen pysähdyttyä odoteltiin vielä, että päässään ulos. Kukaan ei tässäkään vaiheessa viitsinyt kertoa mistä on kysymys. No, ulos päästiin ja tässäpä sitä ollaan...

Ilta-Sanomat kertoi sitten minullekin mistä on kysymys. Ei näköjään mistään.

Suomi kutsuu

Nyt se on sitten virallisesti varmistettu. Vakituista työsuhdetta ei löytynyt koskaan. Viime hetkille saimme jännittää, pääsemmenkö kuitenkaan Suomeen, koska oli tapahtunut "vähän" erehdyksiä lentolippujen tilaamisen, tai tilaamatta jättämisen kanssa.

Viisi minuuttia sitten kuitenkin pamahti sähköpostiin viesti, mistä aukeni lennon tiedot. Zugin kaksikko on tulevaisuudessa taas lappeenrantalainen kaksikko. Lisää tilitystä tulossa tänne kunhan saan selvitettyä itselleni mitä kaikkia käänteitä tässä todella tapahtui...

Olo on kyllä helpottunut. Se sanottakoon loppuun. Kirjoituksia odotellessa voi vaikka fiilistellä tätä biisiä...