Pala sveitsiläisyyttä osa 1 "Työt"

Lähtö lähenee. Perjantaina istutaan alas, ja katsellaan mikä on homman nimi. Silloin pitäisi olla kaikkien työkuvioiden selvillä, kohtalomme ohella. Vakituisia töitä ei ole vieläkään, mutta olemme kuitenkin tämän viikon alun työskennelleet, kuten tulemme tekemään perjantaihin asti. Työpaikka on löytynyt Schenker-nimisestä firmasta. Olemme pääosin lajitelleet asiakkaille lähteviä vuosikalentereita, joita on onneksi vain tuhansia, ja asiakkaat tilaavat keskimäärin 3-4 kalenteria. Savottaa riittää.

Kun Suomessa on tottunut kahdeksan tunnin työpäivään, jonne Lappeenrannan kokoisella alueella matkustat mukavasti 15 minuutissa, olet paikalla kello kahdeksan ja poistut vieläkin mukavammin saman matkan hieman kello neljän jälkeen, on paikallinen työkulttuuri tuonut uusia tuulia tähän tottumukseen.

Matka alkaa hyvissä ajoin ennenkuin silmät ehtivät aueta. Paikalle kahdeksan pintaan. Tänään tiistaina emme pystyneet jatkamaan maanantaina aloitettua urakkaa, koska pakkausmateriaali oli päässyt loppumaan. Töitä kuitenkin löytyi mukavasti. Sillä eilen valmiiksi saadut paketit, jotka "voitte vaan heittää tuohon koriin", piti lajitella koon mukaan. Paketteja oli lähes 500. Arvaa harmittiko? Siinä sitten aikamme lajiteltiin, ja totesimme, ettei ollut ensimmäinen kerta, kun sveitsiläinen asioiden järjestelykyky pettää. Meininki pomon tullessa ilmoittamaan asia, oli vähän kun näillä kavereilla.

Hommia kuitenkin paiskittiin aina puoli kolmeen asti. Pakkausmateriaali ei ollut vieläkään saapunut, joten kotiinlähtö oli lähellä. Joukkuekaverimme, joka duunin hommasi, sanoi, että pomo varmasti voi antaa meille firman auton, jolla pääsemme jo nyt kotiin. Hän itse on töissä 4-5 asti. Eipä siinä, mukava hymy kasvoille. Päivä oli ollut raskas. 15 minuuttia myöhemmin avaimet olivatkin jo Samin (ystäväni, nimi muutettu) kädessä.

Joskus onnellisuus on pienestä kiinni. Täydellinen romahdus, päivän piloille meneminen, ja maksimaalinen harmitus voi tapahtua yllättävän pienessä ajassa. Juha Miedolle tuo aika oli vaivainen 1 sadasosa tuntien hiihtämisen jälkeen, Andreas "Masken" Carlsson taas pilasi Suomen lätkämaajoukkueen, ellei koko Suomen kansan päivän alle minuutissa. Meillä tuo ratkaiseva aika kirjattiin n. 3 min 42 sek.

Hetken juteltuamme ja hyvät loppupäivät toivoteltuamme olimme menossa kohti ovea. Silloin ilmestyy toimiston täti. Naama iloisena, kuin juuri lottovoiton saannut. "Hei, pakkausmateriaalit
saapuivat juuri. Kai te vielä jäätte töihin?" Maailma mureni palasiksi, naaman peruslukemilla pitäminen oli yhtä vaikeaa kuin oman nimeni kirjoittaminen paikallisille (Tuoma, Thuomo, Thomo ovat olleet hyviä kokeiluja). Sekunnin murto-osan katse toisiimme, kumpikin tiesi mitä tuleman pitää. Jouduimme vieläpä valehtelemaan kaiken päätteeksi, joka on todella huono tapa. "Joo, siis tottakai me jäädään".

Niin sitä sitten jäätiin. Todettiin, että onneksi kello on jo niin paljon, että 1,5 tunnin päästä kotimatka koittaa. Kun tuo puolitoista tuntinen oli kulunut ja hermopiuhakin kiristynyt sopivan vetreäksi, päätimme lähteä pitämään taukoa. Tai minä päätin, sillä kaksikirjaiminen huone kutsui. Suomalaiseen tyyliin kaveria ei jätetä, joten Sami päätti lähteä mukaan ja jauhoi sitten 10 minuuttia sitä, mitä itse olin työstämässä. Väärällä kädellä pelaaville tiedoksi, olimme kuitenkin eri lokeroissa. Sen jälkeen vielä kahvit naamaan, alkoi mennä lusmuilun puolelle. Viideltä takaisin ihmettelemään, onko meidät unohdettu sinne varastoon. Toimistot kun ovat 4 kerrosta ylempänä.

Loppujen lopuksi kello löi jo 18. Se oli vapauttava hetki, sillä työpäivämme julistettiin VIHDOIN ja VIIMEIN päättyneeksi. Kuulimme myös, että "Tämä on ihan normaali työpäivä". Voin sanoa, että siitä oli normaali kaukana. Helppo se on tietysti toimistotiloissa juoda kahvia ja tehdä niitä näitä. Väännäppä 10 tuntia ruumillista työtä, jossa joudut kantelemaan laatikkoja ja seisomaan kokoajan. Toki ylitöitä silloin tällöin jaksaa, mutta onko NORMAALIA viettää töissä matkoineen päivineen 12 tuntia? Joka päivä. Ei mielestäni. Joku voisi sanoa laiskaksi paskaksi, minä sanon kansainvälisesti "Try it".

Jotkin ihmiset haluavat tänäkin päivänä sen Karjalan takaisin, minulle kelpaisi oikein hyvin normaalit kahdeksan tunnin työpäivät.