Olen otettu

Tänään koin todellisen yllätyksen. Antti O. Arponen kirjoitti NST:n blogissa, jotain mitä en olisi hänen heti uskonut kirjoittavan. Juttu koski NST-persoonia, joita Antti on esitellyt aikaisemmin 10 kappaletta. NST:n persoonista kirjoittaminen ei sinänsä ole minulle yllätys. Se, että juttu koski tällä kertaa itseäni sen sijaan oli.

En voi muuta kuin arvostaa saamaani tunnustusta. Sellaiseksi tekstin kai voi laskea. Huvittuneena luin tekstiä, jossa Antti kertaili jalkapallourani vaiheita. Ei menneet metsään ne arviot. Samalla olin kyllä erittäin otettu tavasta, josta minusta kirjoitettiin.

Vastustaja Tsadista oli toki ehtinyt toteamaan leijaksi. Eipä haitannut yhtään. Rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu. Kaikkia ei voi miellyttää, minkä viime päivinä olen jopa täällä netissä itkiessäni huomannut. Parempi kuitenkin, että erottuu sitten edes sillä, että on leija. "Ei ne paskoille huutele..." totesi joku palloilija aikanaan...

Kiitos arvostuksestasi Antti.

Taisi mennä yli

Palautteen ja kommenttien perusteella minulla lienee anteeksipyynnön paikka.

Jatkuvaa syöttöä sai ensimmäistä kertaa kommenttia jatkuvalla syötöllä. Kommenttien laadusta päätellen, kirjoittajalla lähti mopo käsistä. Kyseessä oli "Kerran vuodessa riittää..." kirjoitus, joka käsitteli Raju - Barbaarit matsin tapahtumia.

Toki sen verran puolustaudun, että "vaihtopenkin älämölö" tai "Mee takas Sveitsiin"-kommentit olivat vain havaintoja. Se, että kommentin heitti joku toinen, kuin henkilö jota oletin, oli oma mokani. Kättä pystyyn virheen merkiksi täällä.

Ei tässä tarkoitus ollut kenellekään riitaa ruveta haastamaan. Kaikkea ei tarvitse ottaa ihan kirjaimellisesti. En silti ymmärrä ihan täysin, miksi jengi tulee arvostelemaan ulkonäköäni, joka ei liity asiaan mitenkään tietääkseni. En ilmeisesti itsekään ketään arvostellut...?

Provosoinnista puheen ollen, kentällä tehty on todellakin kentällä tehtyä. Kai sitä itsekin silloin tällöin moiseen sortuu. Jos siitä nyt mainitsee netissä, olkoon se minun heikkouttani. Jostain ne tekstin aiheet on revittävä ja lukijat saatava ;) Vertauksen Antti O. Arposeen otan kuitenkin kunnianosoituksena. Kyseessähän on sentään Suomen salibandypiirejä viikosta toiseen kuohuttava kirjoittaja.

Summa summarum, anteeksipyyntö ihan oikeasti jos tuli mentyä liian pitkälle. Hyvää joulua kaikille blogin lukijoille! Viime aikoina on ollut muutenkin hiljaisempaa, mutta tekstiä tulee taas joulupyhien jälkeen.

Kunnioittaen,

Miha

Kerran vuoteen riittää...

Jos ei Bobi syöttötuolissa tykännyt Imatrasta, en voi itsekään mennä vannomaan, että se suosikkipaikkani olisi. Menneenä perjantaina lähdin katsomaan 2.divisioonan ottelua Raju - Barbaarit. Juurikin Imatralle.

Iskote-talo oli aivan yhtä synkkä kuin ennenkin, joskin viereen oli ilmestynyt iso Neste, josta löytyi jos jonkinlaista kauppaa ja ravintolaa. Oli kuulemma ollut siinä "jo vaikka kuinka kauan". Enpä ole huomannut.

Rajulaisista en ole oikein koskaan pitänyt. Syitä on monia, mutta jäljet juontavat jo kaukaa juniorivuosista. Valmentaja Henri Pakarinen sen sijaan tuli juttelemaan ja kysymään kokemuksia Sveitsin reissusta. Hänen kanssaan olen aina tullut toimeen.

Jo alkuminuuteilta ns. rajulaisuus paistoi läpi, Jos kentällä tapahtui jotain typerää imatralaisten toimesta, vaihtopenkki reagoi heti niin sanotulla älämölöllä tilanteeseen.

Simo Kettunen esitti surkeimman filmin mitä olen koskaan nähnyt. Sanoin erätauolla hänelle, kuinka tyhmä se oli. "Mee sie takas sinne Sveitsiin" oli vastaus. Ihan hyvä kuitti. En tiennyt itkisinkö vai nauraisinko. Only in Imatra.

Väänäsen Jussi tiivistikin osuvasti pelin hengen: "Porukka on tyhmää, ja ylpeitä siitä".

Niinpä. Muistin juuri, miksi itsekin lähden lomalla muualle kuin Imatralle. Puhumattakaan siitä, etten siellä muutenkaan kovin usein käy.

Anteeksi, mutta vanhat näytöt painavat. Eivätkä tuoreimmatkaan muuttaneet tilannetta, kun pohdin sitä, ketkä pelaavat minun managerissani...

Syöttötuolissa osa 1: Tuomas Arponen

Ensimmäisessä blogissani uhosin, että salibandy tulee olemaan blogiaiheena. Monessa kirjoituksessa se onkin ollut mukana, mutta nyt se ottaa askeleen eteenpäin. "Syöttötuolissa" on uusi haastattelusarja, jossa esiintyy salibandypersoonia ympäri Suomen ja maailman. Ensimmäisenä vuorossa on Josban Tuomas "Bobi" Arponen, joka tunnetaan pelikentällä kovana taistelijana. Terve Bobi! Pelaat nyt toista kautta kivikovassa Josban miehistössä. Miltä tuntuu pelata sellaisten starojen kuin Esa Jussilan ja Tatu Väänäsen kanssa samassa joukkueessa? - Rentoja äijiä molemmat, mutta samalla kivenkovia ammattilaisia. Mukavampihan se on että ne on omalla kun vastustajan puolella. Varsinkin Jussilan, kun ei tämmönen alimittanen yllä 2 metrisen kanttiin kiinni millään. Olet siis selkeästi ongelmissa pitkien pelaajien kanssa. Haluaisitko, että salibandyssa tehtäisiin oma sarja ns. "alimittaisille"? - No en nyt varsinaisesti, tykkään haasteista. Yleensäkkin tykkään isosta. Kommentoisitko mieltymystä isoihin. Näkyykö tämä esimerkiksi myös siviilielämäsi valinnoissa? - No ainahan me pienet miehet ihaillaan kaikkea isompaa, mutta ei todellakaan kadehdita. Ihan tyytyväisiä ollaan siihen mitä ollaan. Kyllä se ehkä tietyissä valinnoissa näkyy. että en lähteny lomalle Imatralle vaan New Yorkiin. Loma Imatralla on verrattavissa painajaisuneen. Lappeenrantalaislähtöisenä pelaajana olet Imatrallakin vieraillut useamman kerran. Tuleeko Imatralta mitään hyvää? - Hmm..........................Ei tule kyllä mitään hyvää mieleen, ainakaan ihmisiä tai asioita. NO! Moottoritie. Joensuusta tänäänkin illalla Lappeenrantaan ajellessa Imatran ohittaa suht nopeasti. Ehkä mainittava, että eräs nykyisen seuran johtohenkilö taitaa olla imatralaislähtöinen. Ettei tule potkuja heti tämän julkaistua, täytyy sanoa ,että se on ihan hyvä tyyppi. Eli Imatrallakin on toivoa. Sitten takaisin salibandyyn. Josban peli on ehkä ollut odotettua vaisumpaa alkukaudesta. Miten itse näet asian? - Nojoo, eipä tässä loppujen lopuks oo hävitty ku 4 matsia tähän mennessä kautta mikä on vissiin ihan ok.. ja aika hankala spekuloida ees sarjataulukkoa katellen kun meillä on 2-4 peliä vähemmän kuin muilla. Vanhemmat äijät, joista porukka aika pitkälti koostuu taitaa syttyä pikkusen hitaammin susirajan kylmyydessä. Kevätpuolella punakone jyrää aivan varmasti! Kevättä odotellessa. Hävisitte kasvattajaseurallesi NST:lle, jossa teit pitkän päivätyön, ja jokusen illankin. Kuinka hyvältä, tai kuinka pahalta se tuntui? - No oma peli oli sillon suht mätä 2. erää, sentään 0-0. eli tasurin oisin ansainnu! Vähän toki ristiriitaset tunteet on aina nst:tä vastaan pelatessa... se syksynen tappio nyt vaan lähinnä oli kruununa medän vähän semmoselle paskemmalle jaksolle. Tappio ois voinu tulla ihan kenelle vaan. Yltiöpositiivisesti ajateltuna onneksi ne menetetyt pisteet meni nst:lle. Kivempihan se on sitten tammikuun alussa nöyryyttää poikia Joensuussa ;) Niin kai sitten. Olet toiminut vanginvartijana viime kesän. Opitko duunistasi kovuutta, jota tarvittaessa toteutat myös salibandykaukalossa? - Sanotaanko nyt vaikka niin että enemmän kovuutta oppi haastattelijaa vastaankin pelatessa, eli onneksi ei tullut suurempia kahinoita kesäduunissa, vaikka riskejä ehkä oli jotain muita duuneja enemmän. Kiitoksia puukosta. Isäsi Antti kirjoittaa tekstejä NST-blogiin, ja vähän muuallekin, jotka saavat paljon keskustelua aikaan. Joudutko itse kuulemaan teksteistä? - Ainahan noista jotain kuittia tulee, mutta yritän ottaa ne vaan positiivisessa mielessä. Hemmetin hyvä juttuhan se on, että joku viittii kirjottaa ja herättää keskustelua. Totta puhut. Sitten loppuun nopeita. Unelmakentällinen? -Lasse Kurronen - Tuomas Arponen - Tuomo Reponen (kiintiöpaikalla) Ilari Heikkinen - Timo Kupsanen Markus Suntila Joensuu vai Lappeenranta? -Lappeenranta Rantala vai Kettunen? -Molemmat loistavia Syöttötuoli vai Piinapenkki? -Syöttötuoli Lätty vai Lämäri? -Lämäri ehdottomasti! Vankila vai Vapaus? -Vankilatyö, muuten vapaus. Kiitoksia Bobi! - Jep. Nyt mäkiloikille ja vedoille. Tuollahan on kylmä talvi....."#¤%¤!... Näin Joensuussa! Seuraava syöttötuoliin istutettava henkilö paljastuu piakkoin.

Mitäs nyt...

Viikon verran on Suomessa nyt vietetty. Suuri pahoitteluni niille, jotka tätä sivustoa lukevat, sillä lähes saman verran on ollut taukoa blogikirjoituksissa. Syitä on monia. Pitää nähdä kaikki kaverit. Tavata vanhempia, tyttöystävän miellyttämisestä nyt puhumattakaan. Siinä on yhdelle miehelle niin paljon, ettei tietokoneella tule vietettyä aikaa. Suurin syyllinen on tietysti monivuotinen luottomies, tutkaparinakin tunnettu Lasse Kurronen, jonka kanssa on ehtinyt touhuta yhtä sun toista. Pääasiassa PESsiä (Pro Evolution Soccer, jos et ole sivistynyt).

Työkuvioitakin on pikkasen joutunut selvittelemään, ja se joka väittää "ettei ne sulle kotiin soita, että meillä ois töitä..." syököön hatullisen paskaa tai hävetköön edes tietämättömyyttään. Minulle soitettiin. Jes. Kuvio nyt ei tietenkään ole satavarma, mutta ei se ollut Sveitsissäkään, joten tilanteeseen on tottunut. Tosin tämä soittaja on osoittautunut sveitsiläisiä pätevämmäksi kaveriksi jo silloin kuin Sveitsissä ei edes tiedetty Tuomo Reposesta, saati että mies on sinne vielä jonain päivänä tulossa. Joten luotto ja usko on kova.

Elämä alkaa normalisoitumaan. Toki tulee niitä hetkiä, kun kauppaan mennessä on tervehtimässä sveitsinsaksan sointuvalla kurkkuäänteellä suomalaisittain. Miltä lie kuulostaakaan. Väliäkö tuolla. Pelihommatkin varmaan selkenevät pikkuhiljaa. Jos ja kun töitä Lappeenrannasta nyt löytyy, niinkuin näyttää, uskoisin ettei tuleva seurani ole Taipalsaaren Veikot, eikä Telakan Urheilijat, kuten jotkin todelliset huumorimiehet NST:n keskustelussa spekuloivat.

Spekulointi on elämän suola. Siitä ei pääse mihinkään. Huonon huumorin viljelijät voisivat painua...minne mieli tekee. Paikkaa en halunnut kirjoittaa, koska joku väistämättä kommentoisi tyyliin: "No mene itse sitten sinne ku itse viljelet huonoa huumoria..."

Osuisivat asian ytimeen.

Elämysten lentomatka

Eilen se tapahtui. Näin sen kaiken, mitä en ollut vielä tänä talvena nähnyt. Valkeat maat, lumituiskun ja pakkasen. Olin palannut kotimaahan. Päivä oli todella pitkä, eikä sujunut ongelmitta, mikä tietysti kuvastaa osuvasti koko Sveitsin reissua.

Zurichin päässä olimme jo kymmenentenä jonossa, joka tarkoitti puolen tunnin viivästystä alkuperäiseen lähtöaikaan. Kapteeninamme toiminut Wannabe-Kimi Räikkönen (kuulutusten perusteella, äänestä ei saanut selvää. Koomista kuunneltavaa) ilmoitti myös, että "lnmme vstatuulessa, mmm, ssmnn...", jolla hän ilmeisesti halusi viestittää lentävämme vastatuulessa ja että myöhästymme lisää. Lentokoneessa tunnetusti on yhtä hauskaa kun armeijan 30 kilometrin marssilla. Nukkuminenkaan ei oikeen luonnistunut, joten sitä sitten odotteli että Suomi kutsuu. Sitten se ilmoitettiin, laskeutuminen edessä. Kotimaan kamara alkoi jo siintää todella lähellä, kun ensimmäistä kertaa jouduin jännittämään lentokoneessa ollessani.

Matkustamoon alkoi kerääntyä savua. Kaikki matkustajat ihmettelivät mistä on kysymys. Mieltä ei korottanut se, että miehistö ei ilmoittanut tilanteesta yhtään mitään. "Keskusradiosta" tosin kuului heidän keskinäinen keskustelu, jossa lentoemännän ääni sanoi: "Kyllä täällä pystyy olemaan". Edessäni istunut mies totesi osuvasti "Onko meillä vaihtoehtoja?".

Kun maahan oli luultavammin 10 metriä näin kuinka hälytysajoneuvoja tuli oikealta ja vasemmalta. Siinä vaiheessa kyllä mietti, että mitä jos samat savut olisivat olleet koneessa 10 minuuttia aikaisemmin. Koneen pysähdyttyä odoteltiin vielä, että päässään ulos. Kukaan ei tässäkään vaiheessa viitsinyt kertoa mistä on kysymys. No, ulos päästiin ja tässäpä sitä ollaan...

Ilta-Sanomat kertoi sitten minullekin mistä on kysymys. Ei näköjään mistään.

Suomi kutsuu

Nyt se on sitten virallisesti varmistettu. Vakituista työsuhdetta ei löytynyt koskaan. Viime hetkille saimme jännittää, pääsemmenkö kuitenkaan Suomeen, koska oli tapahtunut "vähän" erehdyksiä lentolippujen tilaamisen, tai tilaamatta jättämisen kanssa.

Viisi minuuttia sitten kuitenkin pamahti sähköpostiin viesti, mistä aukeni lennon tiedot. Zugin kaksikko on tulevaisuudessa taas lappeenrantalainen kaksikko. Lisää tilitystä tulossa tänne kunhan saan selvitettyä itselleni mitä kaikkia käänteitä tässä todella tapahtui...

Olo on kyllä helpottunut. Se sanottakoon loppuun. Kirjoituksia odotellessa voi vaikka fiilistellä tätä biisiä...

Toimituspäällikkö painajaisena

Kuten Tirsa jo blogissaan asian ilmaisi, minun on helpompi kirjoitella omassa blogissani. Täällä sananvapaus on voimissaan, kukaan muu ei pääse väliin. Vain yksi mies määrää, mitä blogiin eksyy, ja se olen minä.

Aina asiat eivät näin kuitenkaan ole. Pääkallo.fi- kirjoituksiani odottaessaan toimituspäällikkönä häärivä Tirsa on jo valmiiksi kirjoittanut tukun salibandyyn liittyviä lauseita, joilla mahdollisesti voisi korvata omani. Kun kirjoitan Sveitsin NLA:sta ja NLB:sta, jutut ovat aina täysin erilaisia, kun ne julkaistaan. Tuloksiakin on väritelty miten sattuu ja joskus Sveitsin NLA:n ottelu Tapanilan Erä - Alligator Malans on päättynyt 10-0. No joo.

Tässä kuitenkin hieman esimerkkejä, miten teksti muuttuu asiantuntijan käsissä, kun tällainen amatööri sen ensin on kirjoittanut.

1. "Sveitsin liigassa nähtiin todella tasainen kierros, jossa suomalaisista kunnostautui parhaana Lasse Riitesuo."

Julkaistu: Lasse Riitesuo teki 2+1.

2. "Olli Oilingin Chur oli suurissa vaikeuksissa Floorball Könitzia vastaan. Oilinki merkautti tehot 1+2, mutta pisteet jäivät ottelusta kuitenkin saamatta."

Julkaistu: Köniz - Chur 6-5. Oilinki pelasi hyvin.

3. "Pelimme on ollut alkukaudesta hieman tahmeaa. Suunta on kuitenkin kokoajan parempaa kohti, ja edellisen ottelun voitto ruokki paljon itseluottamusta, Sveitsissä hyvin viihtyvä Anssi Pärssinen pyörittelee."

Julkaistu: Pelimme paranee askel askeleelta, Pärssinen sanoo.

Loppuun vielä todellinen helmi edellisestä tekstistä, jonka loppuun toimituspäällikkö itse lisäsi NLB:n kierroksen suomalaisten pisteet. Lapsus oli netissä muutamia tunteja, mutta se oli sitäkin hauskempi. "Zugin suomalaiskaksikko Tuomo Reponen ja Tommi Pulli". Nauratti aivan sikana, eikä tämä ollut edes väritys ;)

Tunnettuja kavereita

Useimmiten ulkomaalaisen pelaajan saapuessa uuteen joukkueeseen myllytys on aina tavallista kovempaa. Odotukset ovat tietenkin korkealla ja mediakin haluaa osana. Tai no...salibandyssa asiat eivät ihan näin kuitenkaan ole.

Tullessamme tänne paikallinen media oli niin kiinnostunut suomalaiskaksikosta, että lehden toimittaja lähetti viestin Samille. (ystäväni, nimi muutettu) Lyhyt itsensä esittely ja kysymys voisiko Samista tehdä lehtijutun. Sami kohteliaana kaverina suostui tietenkin. Haastattelupäivää ennen tuli kuitenkin viesti: "Kuvaajamme ei saannut sinusta kuvaa, joten teemme jutun toisesta pelaajasta." Eipä siinä mitään.

Itselleni tapahtui tänään jotain perin kummallista alkulämmittelyn jälkeen. Olin kävelemässä halliin sisään, kun kaksi arviolta 7-vuotiasta tyttöä tulivat kysymään nimikirjoitusta. Tietysti ensimmäisenä juolahti mieleen vanha kunnon piilokamerajekku, mutta kiltisti raapustin tytöille nimen paperiin. Ja piristihän tuo ihan mukavasti päivää, oikein herttaisia tyttöjä olivat.

En ole ihan varma, ovatko peliesitykset olleet Zugin asukkaiden mieleen, mutta jostain minutkin muistetaan täällä. Todistuksena siitä, että peleissämme käy katsojia, monet ovat tulleet juttelemaan vapaa-ajalla ja kertomaan, että heidän setänsä tätinsä serkku kävi kerran Suomessa ja itsekin ovat nähneet Helsingin kartan. Eräässä kotiottelussa maalista hullaantuneena keksin mennä tuulettamaan vierasjoukkueen kannattajaryhmän eteen. Heillä oli iso rumpu ja menin hakkaamaan käsiäni ikäänkuin rummuttaen, ja pyysin heitä jatkamaan meteliä. Jostain syystä rumpu ei kumahtanut, mutta yleisöllä oli hauskaa. Tämän jälkeen olenkin sitten saannut nähdä tuota rumputuuletusta enemmänkin. Eräissä kyläjuhlissa piipahtaessamme kolme eri ihmistä tuli eteeni heiluttamaan käsiä samaan rytmikkääseen tahtiin. "Joo nais to miit jyy, kuka muuten oot, ja oliko se tuuletus nyt noin hauska?". Hyvähän se toki on, että jostain muistetaan.

Suosittuja olemme olleet Samin kanssa muutenkin. Ferraria muistuttava Puntomme on tietenkin paparazzien mieleen. He ovat vieneet suomalaiskaksikon kyttäilyn niin pitkälle, että ovat ottaneet meistä kuvia tienposkeen viritetyillä kameroilla. Kuvien teettäminen vaan on todella kallista, joten he olettavat, että otamme osaa kustannuksiin. Samin kuvaan he olivat todella tyytyväisiä. Maksoivat kustannukset melkein kokonaan. Samille jäi 40 frangin omavastuu. Tällä pärställä ei pääsisi edes roska-auton kylkeen. 180 frangia napsahti, mikä tosin oli helpotus, koska enemmän odotin.

Laskut firma lähetti ystävällisesti managerillemme, jonka nimissä Puntomme on. Ne saatuaan tuli viesti puhelimeen, jonka mukaan hän ei halua joutua ongelmiin poliisin kanssa. Meinasin valaista häntä, että eihän tässä ketään sentään ole murhattu häntä muistuttava naamiaisasu päällä. Hetken puhelimessa juteltuamme kaikki oli onneksi taas hyvin.

Loppuun vielä ylistys sveitsiläistuomareille. ottelu Zugin ja Langenthalin välillä oli 59. peliminuutilla sopuisasti 8-8. Zug sai vaparin hyökkäyspäässä. Vaparia antanut pelaaja osui kaksi kertaa palloon, josta normaalisti peli poikki ja vapari toiseen suuntaan. Huomattuaan tämän tuomari otti askeleet kohti vapaalyöntipaikkaa. Ei elettäkään mihinkään suuntaan, ei vihellystä, ei mitään. Kaikki jäivät paikalleen, paitsi vastustajahyökkääjä joka otti pallon ja kävi sutaisemassa maalin. Tuomarit seurailivat tilannetta ne kuuluisat paskat housussa. Kumpikin imi pilliään, pallo keskelle ja markkinat pystyyn. Jäin suosiolla vaihtopenkille, sillä en olisi saannut keskustelusta mukaani kuin punaisen kortin. Lopputulos vierasjoukkueelle 8-9. Kiitos.

Viikossa ihmeitä?

Nyt se sitten alkaa olla taputeltu. Eilinen keskustelu managerin kanssa todisti sen, että todennäköisesti kotiinlähtö koittaa suunniteltua aikaisemmin.

Töitä ei vakituisesti ole löydetty ja käytännössä joukkueella olisi niitä viikko aikaa hankkia. Tämän jälkeen alkaa sitten sovittelu kaikesta mitä jatkossa tapahtuu. Liput meillä on 23.12 hankittu. Paluukin olisi 30.12, koska manageri vakuutti lokakuussa, että ilman muuta voimme varata liput. Töitä kyllä on. No nytpä on sitten rahoja heitetty sinne kankkulan kaivoon. Elämä on välillä sellaista. Samin (ystäväni, nimi muutettu) kanssa olemme tulleet siihen tulokseen, että kannattavinta lähteminen on jo joulukuun alussa. Silloin vältytään monelta epäselvältä tilanteelta ja tulevaisuuskin on turvattu hetkeksi eteenpäin. Oudoltahan se tässä vaiheessa tuntuu, mutta vaihtoehdot alkavat olla vähissä.

Manageri ilmoitti joukkueelle, että "Jos ei ihmeitä tapahdu, joudumme purkamaan suomalaisten kanssa sopimukset". Vaikutti olevansa todella pahoillaan, ja sanoi, että 3 kuukautta sitten halusivat meidät tänne todella kovasti, ja tällä hetkellä haluaisivat pitää meidät täällä yhtä kovasti. Peliesitykset ovat tyydyttäneet, mutta minkäs teet. Eipähän tarvitse kantaa taakkaa mistää tai jossitella mitä olisi voinut tehdä toisin. Molemmat työpaikatkin jossa olemme työskennelleet, ovat ilmoittaneet seuralle, että työpanoksemme on ollut loistavaa. Kaikkemme antaneina voimme vain todeta, että luu jäi käteen. Monia kokemuksia rikkaampana takaisin, ellei viikossa sitä ihmettä tapahdu.

Valmentajamme Leinosen Juhan sanoin: "Mitä mä yhtään Sveitsiläistä meininkiä tunnen, niin täällä ei edes ambulanssi lähde viikossa..."

Jokainen päätelköön siitä, löytyyköhän niitä töitä vielä.

Hetki lyö...

Sveitsiläinen työviikko on nyt takana. Perjantaihin se ei meidän osaltamme (onneksi) kestänyt, sillä kaikki hommat saatiin suomalaisella sisulla ja raivolla aikasemmin tehdyksi. Tänään torstaina sykimme aina puoli seitsemään asti. Kaikkemme antaneena oli mukava lähteä kotiin. Melkein välittömästi autoon päästyäni nukahdin.

Huomenna ei töitä tarvitse siis jännittää. Muuten kyllä. Molemmat managerit ovat tulossa harjoituksiin. Siellä palaveerataan suomalaisten tulevaisuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Sopimuksessa on muutamia aukkoja, joiden kanssa varmasti joutuu tekemään kompromissejä. Ehkä jopa hieman keskustelemaan siitä, kuka onkaan oikeassa. Ne aukot ovat kuitenkin liian pimeitä valaistavaksi tällä palstalla.


Viitteitä voi katsoa NST:n sivujen matkakertomuksesta ja aikaisemmista blogiteksteistä. Jännitys tiivistyy ja tiivistyy...

Pala sveitsiläisyyttä osa 1 "Työt"

Lähtö lähenee. Perjantaina istutaan alas, ja katsellaan mikä on homman nimi. Silloin pitäisi olla kaikkien työkuvioiden selvillä, kohtalomme ohella. Vakituisia töitä ei ole vieläkään, mutta olemme kuitenkin tämän viikon alun työskennelleet, kuten tulemme tekemään perjantaihin asti. Työpaikka on löytynyt Schenker-nimisestä firmasta. Olemme pääosin lajitelleet asiakkaille lähteviä vuosikalentereita, joita on onneksi vain tuhansia, ja asiakkaat tilaavat keskimäärin 3-4 kalenteria. Savottaa riittää.

Kun Suomessa on tottunut kahdeksan tunnin työpäivään, jonne Lappeenrannan kokoisella alueella matkustat mukavasti 15 minuutissa, olet paikalla kello kahdeksan ja poistut vieläkin mukavammin saman matkan hieman kello neljän jälkeen, on paikallinen työkulttuuri tuonut uusia tuulia tähän tottumukseen.

Matka alkaa hyvissä ajoin ennenkuin silmät ehtivät aueta. Paikalle kahdeksan pintaan. Tänään tiistaina emme pystyneet jatkamaan maanantaina aloitettua urakkaa, koska pakkausmateriaali oli päässyt loppumaan. Töitä kuitenkin löytyi mukavasti. Sillä eilen valmiiksi saadut paketit, jotka "voitte vaan heittää tuohon koriin", piti lajitella koon mukaan. Paketteja oli lähes 500. Arvaa harmittiko? Siinä sitten aikamme lajiteltiin, ja totesimme, ettei ollut ensimmäinen kerta, kun sveitsiläinen asioiden järjestelykyky pettää. Meininki pomon tullessa ilmoittamaan asia, oli vähän kun näillä kavereilla.

Hommia kuitenkin paiskittiin aina puoli kolmeen asti. Pakkausmateriaali ei ollut vieläkään saapunut, joten kotiinlähtö oli lähellä. Joukkuekaverimme, joka duunin hommasi, sanoi, että pomo varmasti voi antaa meille firman auton, jolla pääsemme jo nyt kotiin. Hän itse on töissä 4-5 asti. Eipä siinä, mukava hymy kasvoille. Päivä oli ollut raskas. 15 minuuttia myöhemmin avaimet olivatkin jo Samin (ystäväni, nimi muutettu) kädessä.

Joskus onnellisuus on pienestä kiinni. Täydellinen romahdus, päivän piloille meneminen, ja maksimaalinen harmitus voi tapahtua yllättävän pienessä ajassa. Juha Miedolle tuo aika oli vaivainen 1 sadasosa tuntien hiihtämisen jälkeen, Andreas "Masken" Carlsson taas pilasi Suomen lätkämaajoukkueen, ellei koko Suomen kansan päivän alle minuutissa. Meillä tuo ratkaiseva aika kirjattiin n. 3 min 42 sek.

Hetken juteltuamme ja hyvät loppupäivät toivoteltuamme olimme menossa kohti ovea. Silloin ilmestyy toimiston täti. Naama iloisena, kuin juuri lottovoiton saannut. "Hei, pakkausmateriaalit
saapuivat juuri. Kai te vielä jäätte töihin?" Maailma mureni palasiksi, naaman peruslukemilla pitäminen oli yhtä vaikeaa kuin oman nimeni kirjoittaminen paikallisille (Tuoma, Thuomo, Thomo ovat olleet hyviä kokeiluja). Sekunnin murto-osan katse toisiimme, kumpikin tiesi mitä tuleman pitää. Jouduimme vieläpä valehtelemaan kaiken päätteeksi, joka on todella huono tapa. "Joo, siis tottakai me jäädään".

Niin sitä sitten jäätiin. Todettiin, että onneksi kello on jo niin paljon, että 1,5 tunnin päästä kotimatka koittaa. Kun tuo puolitoista tuntinen oli kulunut ja hermopiuhakin kiristynyt sopivan vetreäksi, päätimme lähteä pitämään taukoa. Tai minä päätin, sillä kaksikirjaiminen huone kutsui. Suomalaiseen tyyliin kaveria ei jätetä, joten Sami päätti lähteä mukaan ja jauhoi sitten 10 minuuttia sitä, mitä itse olin työstämässä. Väärällä kädellä pelaaville tiedoksi, olimme kuitenkin eri lokeroissa. Sen jälkeen vielä kahvit naamaan, alkoi mennä lusmuilun puolelle. Viideltä takaisin ihmettelemään, onko meidät unohdettu sinne varastoon. Toimistot kun ovat 4 kerrosta ylempänä.

Loppujen lopuksi kello löi jo 18. Se oli vapauttava hetki, sillä työpäivämme julistettiin VIHDOIN ja VIIMEIN päättyneeksi. Kuulimme myös, että "Tämä on ihan normaali työpäivä". Voin sanoa, että siitä oli normaali kaukana. Helppo se on tietysti toimistotiloissa juoda kahvia ja tehdä niitä näitä. Väännäppä 10 tuntia ruumillista työtä, jossa joudut kantelemaan laatikkoja ja seisomaan kokoajan. Toki ylitöitä silloin tällöin jaksaa, mutta onko NORMAALIA viettää töissä matkoineen päivineen 12 tuntia? Joka päivä. Ei mielestäni. Joku voisi sanoa laiskaksi paskaksi, minä sanon kansainvälisesti "Try it".

Jotkin ihmiset haluavat tänäkin päivänä sen Karjalan takaisin, minulle kelpaisi oikein hyvin normaalit kahdeksan tunnin työpäivät.

"Nautittavaa peliä"

Sveitsin sarjat pyörähtivät taas viikonloppuna käyntiin. Joukkueemme matkusti Bernin vieraaksi, josta tarkoituksena oli hakea revanssi avausottelussa kärsitystä tappiosta. Sitä saatiin mitä lähdettiin hakemaan. Voitto irtosi numeroin 8-3. Oman kentän pelikin kulki ihan kivasti. Pelattiin uusilla koostumuksilla ja kenttäni vasempana laitana pelannut joukkueemme kapteeni tuli 2+1 saalistettuaan kertomaan pelin jälkeen minulle kuinka hyvin kentällämme kulki. Hän sanoi myös "Nautin pelistä ensimmäistä kertaa tällä kaudella!"

Nyökyttelin vieressä ja totesin, että kentällämme tosiaan meni ihan mukavasti. Nautittavaa en pelistä saanut, en ole saannut koko kauden aikana, enkä tule todennäköisesti saamaankaan, jos paikallisillakin kestää yli puoli runkosarjaa nautinnon saavuttamiseen...

Toki syyt nautintoon ovat varmasti erilaisia. Seuraavassa muutamia syitä, joiden takia en todennäköisesti tule nauttimaan pelistä kuluvalla kaudella. Hauskaa "sähly" toki voi olla ajoittain, mutta että nautittavaa...

En todennäköisesti tule nauttimaan Sveitsin NLB:ssä salibandysta koska...

...joukkueessani kaikentietävät sveitsiläiset tulevat neuvomaan minulle miten minun kuuluisi pelata.

...joku idiootti on mennyt liimaamaan otsaani näkymättömän lapun jossa lukee: "Ulkomaalainen, saa hakata"

...tuomarit noudattavat lapun antamia ohjeita. Joka pelin jälkeen jalat ovat kipeät polvitaklauksista.

...saan jäähyn siitä, että "lyön vastustajaa mailalla", vetäessäni sitä pois hänen tiukasta otteestaan.

...tsempatessani joukkuetta, tai näyttämällä muuten edes vähän äänekkäämmin tunnetilaani, joku koputtaa olkaan ja sanoo: "Hei Tuomo, ota rauhallisesti"

...pelin alkulämmittelystä menee 1/3 siihen, että pelaajat syöttelevät toisilleen.

...suurin osa paikallisista ei tunne termejä "Yhden kosketuksen peli" tai "Vastahyökkäys"

Lista voisi jatkua ehkä pidempääkin. Tai sitten pitäisi katsoa välillä itsekin peiliin. Onneksi en ole mietteiteni kanssa yksin. NLB:ssä taitaa pelata muitakin pelaajia, jotka ovat huomanneet saman. Ovat muuten kaikki suomalaisia. Suoraan sanottuna suurinpiirtein, sellaista elämä on...

Ei paljon naurata

Viimeiset päivät ovat tarjonneet toden teolla mietittävää. Kuten jo edellisessä kirjoituksessa mainitsin, asuminen Sveitsissä saattaa loppua nopeammin kuin oli suunniteltu. Pää alkaa olla siihen malliin jumissa, ettei nokkelinkaan partiolainen avaisi sitä merimiessolmua, jonka aivot ovat saaneet aikaan.

Huippulaatuisia kokemuksia ei toki kukaan ota pois, mutta ikävä varjo niitä jää peittämään mitä todennäköisemmin. Töitä näkyvissä. Ensi viikoksi. 2-4 päivää, ei varmaa tietoa. MUTTA! Vain ensi viikoksi. Sen jälkeen taas odotellaan ja odotellaan. Mitä todennäköisemmin sopimus purkautuu marras-joulukuun vaihteessa ja poistuminen viimeistään 23. päivä joulukuuta. Aion ottaa itse asiaan puheeksi, sillä ei tätä kestä se kuuluisa Erkkikään. Kekseliäimmät voivat siis alkaa miettimään jo aina yhtä hauskoja "maitojuna"-letkautuksia. Tämä nyt ei vaan tällä kertaa satu olemaan itsestään kiinni.

Aikaisemmin en ottanut asiasta mitään paineita, mutta sitä pikkuhiljaa rupesi heräämään, kun tajusi, että Suomessakin pitää löytää työt,asunnot,jne. Sekin on hieman pistänyt sylettämään, että kotimaassa työpaikka oli vuodeksi varmistettu. Eipä ole enää. Nykyinen "elämänkumppani" Pullin Ville on samoilla linjoilla asian kanssa. Voitte kuvitella millä motivaatiolla tämä kaksikko lähtee treenaamaan joukkueen kanssa, joka ei ole hoitanut sovittuja asioita. Ei paljon naurata...

Eikä muuten naurattanut tänäänkään, kun lähdin tutkimaan miten kaverit olivat pelanneet.

Jotta ei menisi liian synkistelyksi niin laitetaan vielä pätkä, missä kaverilla on hauskaa. Kysymys kuuluukin, mitä aineita äijä on vetänyt ja kuinka kauan? Ei tuossa keskimmäisen heebon naurussa vaan ole järkeä. Sellaista....

Ensilumi saapuu, pelaajia lähtee...

Sveitsin maahankin saatiin vihdoin pientä valkoista peitettä myös ns. maantasalle. Alpeilla lunta on jo jonkin aikaa ollutkin ja maisemat omasta koti-ikkunasta kirkkaalla säällä eivät juuri komeammat voisikaan olla.

Syksy on pimeätä aikaa. Henkisesti raskasta, kun joka puolella on vain pimeää. Tosin suomalaisenahan tuohon on tottunut, mutta eipä uusi "kotimaa" tee poikkeusta tuohon asiaan. Mielen saa myös mustaksi miettimällä omaa tulevaisuuttaan. NST:n sivuilla matkatarinoitani lukeneet tietävätkin jo, että jos töitä ei löydy Villelle ja minulle, suuntana on se oikea kotimaa. Takaisin ei ole tulemista, ellei sitten lomalla halua piipahtaa.

Lähtölaskenta on jo alkanut ja kaikki on muutamasta viikosta kiinni. Zugin naisten joukkue paini ilmeisesti samoissa ongelmissa, mutta siellä ratkaisut on jo tehty. Tänään vieraillessani joukkueen kotisivuilla huomasin, että ruotsalainen Malin Backström on lähtenyt kotiin. Syynä töiden puuttuminen ja siitä johtuva budjetin ylitys, sillä joukkuehan palkat maksaa töiden puuttuessa. Samoin oli käynyt joukkueen saksalaispelurille, joka suuntasi Bäckströmin tavoin Ruotsiin. Syitä voimme vain arvailla.

En nyt voisi sanoa, että innolla odottelen milloin meille samanlainen viesti tulee. "Thank you guys. Here is your tickets". Tietyllä tavalla tuollainenkin sanoma olisi helpotus, sillä tähän "katsotaan katsotaan, ehkä nyt on, ehkä ei..." jaaritteluun alkaa pikkuhiljaa turtumaan. Kun mistään ei ole selvyyttä, sitä jostain kumman syystä asiaa mielessään pohtii, vaikka itse ei pysty tilanteeseen millään tavalla vaikuttamaan. Viime aikoina onkin miettinyt, josko sen sopimuksen purkaisi itse ja saisi mielenrauhan. Kun taas toisaalta, ei tästä upeasta maasta mikään kiire poiskaan ole.

Kommentointiongelmia?

Ainakin blogillani on yksi lukija, sillä palautetta tuli kommentoinnista. Huomasin itsekin asiaa tutkittuani, että aikaisemmin blogia ei ole voinut kommentoida kuin blogger.comin käyttäjät. Nyt kommentointi on vapaata, elikkäs antaa mennä vaan! Keskustelun herätti AOA, joka muuten kirjoittelee itsekin jos jonkinlaista tarinaa NST:n blogiin!

Hopea ei ole häpeä. Entäpä pronssi?

Siinäpä kysymys. Nuorten MM-kisat päättyivät Suomen osalta juurikin tuohon tulokseen. Sveitsi kaatui pronssiottelussa 3-2. "Pronssi on voitettu mitali"..."Harvalla kaverilla on MM-tason 3. sija"..."Oli joka tapauksessa hieno taistelu pronssiottelussa"...

Niin. Lienee totta jokainen sana. Suomi todellakin sai pronssin taistelemalla. Sveitsin 1-1 tasoituksen jälkeen, nuoret leijonat olivat täydellisessä paniikissa. Yksi maali Suomen verkkoon lisää ja himmeimmät mitalit olisivat todennäköisesti jääneet alppimaahan. Hirvittävä määrä huolimattomuutta, sekä käsittämättömiä harhasyöttöjä alimmalta mieheltä. Maalivahtivalinnoista voidaan olla montaa mieltä, mutta Tuomas Turusen ansiosta ne mitalit Suomeen tulivat. Kaveri pelasi hienon ottelun. Juho Tikka nousi esiin kahdella maalillaan ja teki ne tarvittavat osumat, jotka riittivät.

Lisäksi vielä edellämainittuihin lauseisiin tarttuen. Onko pronssi todellakin sitä mitä lähdettiin hakemaan? Kuinka moni joukkueessa on siihen tyytyväinen? Voitetun ottelun jälkeen mitali varmasti tuntui hyvältä, koska vaihtoehtona olisi ollut meriitti osallistumisesta kisoihin. Silti uskoisin, että tavoitteet olivat varmasti korkeammalla. Hopeaa korkeammaksi tulokset eivät kuitenkaan olisi nousseet. Ruotsi pöllytti Tsekkiä 9-3 ja oli täysin ylivoimainen koko turnauksessa.

All-stars kenttäänkin ujutettiin jokaisesta välieräjoukkueesta 1 pelaaja, mutta kyllähän tuon olisi voinut samalla vaivalla kerätä Ruotsin joukkueesta. Maalivahtia lukuunottamatta. Tämä havainto vain niiden pelien perusteella, jotka itse näin.

Fakta on kuitenkin se, että tämä ikäluokka oli todella vaisu. JunnuSB:ssä (jossa vuosien tauon jälkeen vieraillessani totesin, ettei mikään ole muuttunut) lienee se kovin keskustelu oikeiden valintojen pitävyydestä. Pitäisi vaihtaa kaikki pelaajat ja päälle vielä valmentaja. Huolto sentään taisi selvittää juomat pulloihin juuri niinkuin pitää ja bussikuskikin löysi hallille sovittuun aikaan?

Keskustelun aloitti julkisesti Michael Keinänen. Jälkeenpäin voisin todeta, että kaveri tiesi mistä puhui. Se, olisiko toisilla valinnoilla pronssi vaihtunut hopeaan, on ikuisuuskysymys. Kullasta en uskaltaisi itse puhua, olisi siellä ollut pelaamassa ketä tahansa. Ruotsi on todellakin muita maita niin paljon edellä.

Mitali on mitali. Onnittelut Suomelle siitä, mutta oliko se todella riittävästi? Jos suunta on tällainen, "Meidän vuoroa" saadaan odotella.

Nuorten MM-kisoissa

Bloggailu ei kyllä alkanut otsikon viittaamalla tavalla. Nyt kuitenkin uusi teksti. Lisääkin lupaan laittaa.

Salibandysta pitävänä ihmisenä päätin lähteä seuraamaan nuorten MM-kisoja, kun ne täällä Sveitsissä pelataan. Pullin Ville lähti tietenkin kaveriksi, kun samassa joukkueessa palloa lätkii.

Matkaa Bernin läheisyydessä olevaan Zuchwiliin oli n. 80 km. Kohdeotteluna oli isäntämaa Sveitsin ja kotimaan Suomen kohtaaminen. Ensimmäiset yllätykset koimme lippuluukulla. "Sold Out".

Siinäpä sitä sitten oltiin. Hirveä härdelli mistä saataisiin liput, emmekä suinkaan olleet ainoita jotka pulman kanssa painivat. Parinkymmenen minuutin kikkailun jälkeen sveitsiläinen kaverimme kaivoi "mustasta pörssistä" viisi lippua seurueellemme. Ainoa jännityksen aihe oli, että liput olivat lapsille. Ikäraja 16 vuotta. Ei muuta kun hakemaan rannekkeita, jotka saa lippuja vastaan. Ilmeisesti "lookki" oli kuin 14-vuotiaalla, sisäänpääsyn kanssa ei tullut ongelmia.

Ihmetyksen aihe löytyi hallista. Salibandyliiga.fi:n tietojen mukaan yleisömäärä oli 900, mutta epäilen, ettei hallin kapasiteetti ollut kuin 700. Miten kummassa alkusarjojen varmasti kiinnostavin ja seuratuin ottelu on asetettu sellaiseen rotanloukkuun. Ihmisiä survoutui sinne tänne ja saimme paikat ns. maalivahtiharjoitus-osastolta. Aivan maalin takaa. Mitään verkkoja ei ollut viritelty kuin alkulämpimän ajaksi. Joten sitä mielessään toivoi mahdollisimman vähän sveitsiläistilanteita jo pelkästään oman terveytensä kannalta.

Toisesta erästä lähtien teimme kuten kaikki suomalaiset tekevät. Halvalla lipulla parhaille paikoille. VIP-katsomoon oli mukava istahtaa, kun siinä mukavasti oli tilaa. Siinä sitten pari erää seurasin. Myös finaalipäivä on loppuunmyyty. Kuitenkin takaportti aukeni yllättäen, kun takanani ollut nainen ison suomalaislipun kanssa kertoi olevansa Suomen suurlähetystössä töissä. Aikamme rupateltuamme selvisi, että heillä on 2 ylimääräistä lippua finaalipäivälle, JOS pari työntekijää pysyvät sairaina. "Pikaista paranemista" eivät olleet ensimmäiset sanat, jotka tulivat mieleeni. Toivottavasti kyse ei ole kuin pikkuflunssasta, mutta kuitenkin voimia pois vetävästä ;) Tietäisi VIP-lippuja suomalaiskaksikolle finaaliin. Kelpaisi.

Itse pelistä tein muutamia havaintoja. Ensimmäinen erä oli tylsää. Sveitsiläiset pelasivat koko kentän miesvartioinnilla ja Suomi joutui aika paljon kyttäilemään avauksiensa kanssa. Suomi pelasi taktisesti viisaasti ja eliminoi suurilta osin tehokkuuden Sveitsin pelistä. Toisessa ja kolmannessa erässä peli aukeni hieman enemmän ja maalejakin nähtiin useampi kappale. Suomen 2-3 johdossa mentiin viimeiseen erään, jossa meikäläisten taitotaso ja luovuus mielestäni ratkaisivat pelin. Teräviä vastahyökkäyksiä saatiin useita ja lukemat olisivat paremmalla viimeistelyllä voineet kasvaa hieman enemmänkin. Lopputulos 3-5.

Joissain piireissä paljon parjattu Suomen joukkue ei kuitenkaan yksilötasolla tehnyt vaikutusta. Prahan kisoissa 2003 ollessani ryhmässä oli mielestäni paljon enemmän tähtiä kuin nyt. Tasainen joukkue, jossa henki on varmasti ja toivottavasti korkealla. Silti todellisia ratkaisijoita tarvitaan, jos Ruotsi meinataan kaataa.

Niinkutsutuista liigajyristä Asser Jääskeläinen jäi mieleen. Erittäin taitava kaveri, joka oli selkeästi Suomen paras. Saikin ansaitusti parhaan pelaajan palkinnon. Sen sijaan Petri Jalanko keskittyi jonkin sortin showhun pelin aikana. Jatkuva kielen heiluttelu ja muu elekieli kertoivat mielestäni enemmän ylimielisestä juniorista kuin pelimiehestä. Liekö sitten kaverin tyyli pelata, että naureskelee jatkuvasti ja muuta mukavaa. Odotin kuitenkin enemmän.

Parhainta onnea Suomen joukkueelle jatkoon kaikesta huolimatta!

Minä olen

Terve! Internettiin näemmä vahvasti riippuvaisena ja urheilusta pitävänä ihmisenä olen eksynyt mitä mielenkiintoisempiin sivustoihin. Viime aikoina olen lukenut ahkerasti eri herrojen kirjoittelemia blogeja. Mielenkiintoisempina mainittakoon Tirsamaa ja Karhuherran Murinat. Suosittelen. Kello 02 ja jotain sain sitten loistavan idean. Oma blogi on tehtävä.

Tässä se nyt sitten on. Miha - Jatkuvaa syöttöä.

Nimi Miha on lempinimeni, jonka useat ihmiset tietävät. Blogin nimellä on kaksoismerkitys, toinen liittyy pelitapaani kentällä, toinen kirjoituksen määrään blogissa (toivottavasti).

Ensimmäisen julkaisun loppuun lyhyt fact file:

Nimi: Tuomo "Miha" Reponen
Elän: Sveitsissä
Teen: Urheilu-uraa paikallisessa NLB-joukkueessa Zug Unitedissa. Lajina on Salibandy.
Lisäksi: Kirjoittelen salibandyaiheisille sivustoille tarinaa (mm. Pääkallo, NST:n sivut)
Muuta: Nauttikaa, kommentoikaa, kritisoikaa.